Suomalaisen metsäsuunnittelun näkymät muuttuvassa metsäbiotaloudessa

Kirjoittaja: Lauri Vaahto, metsätieteiden opiskelija UEF

Suomen metsäbiotalous on tällä hetkellä osana maailmalla tapahtuvia murroksia, joita emme pysty välttämään Suomessakaan ja metsäsuunnittelun on mukauduttava niiden mukana. Se kuinka hyvin tässä muutoksessa olemme mukana ja hereillä määrittelee sen, että olemmeko edelläkävijöitä, joista muut ottavat oppia vai perässä juoksijoita. Tämän hetken muutosajureita metsäbiotaloudessa ovat mm. globalisaatio ja talouden painottuminen voimakkaammin Kiinaan, Aasian yleinen elintason nousu, digitalisaatio, ilmastonmuutos, vihreä siirtymä ja energiakysymykset (Hetemäki ym. 2011). Näihin täytyy lisätä viimeisimpänä merkittävänä muutoksena Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama epävarmuus raaka-aineen saatavuudessa ja yleinen korkojen nousu sekä inflaation kiihtyminen, jotka vaikuttavat kaikkeen tekemiseen. Kansallisina ja yhteiskunnallisina ajureina metsäalaa murroksessa ohjaavat Suomen Biotalousstrategia sekä kansainväliset sopimukset, kuten Pariisin ilmastosopimukset ja metsälaki.  Yksityismetsänomistajan tasolla luontokeskustelu on selvästi voimistunut viime vuosina ja metsistä saatavat ei-puuaineiset tuotteet sekä aineettomat asiat, kuten monimuotoisuus, ovat nousseet pinnalle ja tulevat arkipäiväistymään tulevaisuudessa.

Nämä globaalit metsäbiotalouden ajurit sekä yksityismetsänomistajien monitavoitteisuuden kasvaminen aiheuttaa sen, että perinteisessä metsäsuunnittelussa on huomioitava entistä useammin erilaisia tavoitteita yhtäaikaisesti ja sovittamaan nämä mahdollisimman hyvin yhteen toistensa kanssa. Esimerkiksi samaan aikaan pitäisi huolehtia puuhuollosta, erityisesti energiapuun osalta huoltovarmuuden ylläpitämiseksi, huolehtia monimuotoisuudesta tiukkenevassa EU-politiikassa ja ajatella myös vaihtoehtoisia tulomahdollisuuksia, esimerkiksi hiilensidonnan kautta. Yksityismetsänomistajat Suomessa ovat myös runsaslukuinen joukko, joka voidaan jakaa karkeasti metsässä työtä tekeviin, metsään investoijiin, metsän monikäyttäjiin ja virkistyskäyttöä sekä luontoarvoja korostaviin (Pukkala 2006a). Näiden kaikkien eri ryhmien tavoitteet olisi sovitettava muuttuvaan metsäbiotalouteen. Tämä muuttaa ja haastaa perinteistä metsäsuunnittelua sekä metsäasiantuntijan oman ammattitaidon että erilaisten metsäsuunnittelujärjestelmien ja -ohjelmistojen osalta. Monitavoitteisuuden lisäksi muuttuva metsäbiotalous monipuolistaa metsäsuunnittelua ja antaa uusia mahdollisuuksia metsäsuunnitteluun. Toisaalta se myös samalla haastaa ja tekee metsäsuunnittelun nykyistä haastavammaksi. Metsäsuunnittelussa pitää huomioida myös metsäbiotalouden muutokset eri skaalassa, eli kuinka eri ajurit vaikuttavat aluetason suunnitteluun ja toisaalta tilatason metsäsuunnitteluun. Suunnittelun mittakaavan lisäksi kehittyvässä metsäsuunnittelussa on huomioitava aika yhtenä tekijänä, eli minkälaisia mahdollisuuksia metsäbiotalouden muutokset tarjoavat strategiseen, taktiseen ja operatiiviseen metsäsuunnitteluun.

Suojeluarvojen tuottaminen metsänomistajalle

Metsien suojelu on yksi metsäsuunnittelussa tulevaisuudessa entistä voimakkaammin korostuva tekijä, kun painetta siihen tulee entistä enemmän kansainväliseltä tasolta, esimerkiksi EU:n päätöksenteosta, ja samalla yksityismetsänomistajien joukossa suojeluarvot kasvavat, kun taloudellinen riippuvuus metsästä on pienentynyt. 11 % yksityismetsänomistajista voisi suojella metsää jo nyt ilman korvausta ja 30 % olisi valmiina suojelemaan korvausta vastaan (Hujala ym. 2010, Kumela ym. 2013). Suojelu voidaan jakaa joko määräaikaiseen suojeluun tai pysyvään suojeluun. Suojelussa pitää myös pystyä erottelemaan suojelu korvausta vastaan ja vapaaehtoinen suojelu. Metsäsuunnittelun näkökulmasta tällainen suojeluarvojen korostaminen ja ekologinen suunnittelu aiheuttaa sen, että pitäisi pystyä maksimoimaan esimerkiksi lahopuun ja lehtipuiden määrää tilalla sekä kartoittamaan tilalla esiintyviä lajeja tai arvokkaita luontokohteita. Lahopuun ja lehtipuun suosiminen onnistu melko hyvin nykyisillä suunnitteluohjelmilla, mutta esim. mahdollisten uhanalaisten lajien kartoittaminen vaatii usein maastokäynnin. Muut arvokkaat luontokohteet ovat jo nykyään melko hyvin julkisessa metsävaratiedossa, mutta nekin saattavat osittain vaatia maastokäynnin, mikä on aina kallista. Metsäbiotalouden digitalisaation avulla suojelukohteiden tunnistaminen mennee tulevaisuudessa entistä enemmän olemassa olevan paikkatiedon hyödyntämiseen ja kohteiden ilmakuvaamiseen esimerkiksi drooneilla päätöksenteon ja suunnittelun tueksi. Jos suojelusta metsänomistaja saisi rahallista korvausta, niin kynnys suojeluun on alhaisempi, mutta mistä tämä raha saadaan, on toinen kysymys. Yritykset voisivat esimerkiksi maksaa metsänomistajille kohteiden suojelusta rahallista korvausta ja näin olla estämässä itse samalla luontokatoa. Tällainen toimiva luontoarvojen ja suojeluarvojen markkina toisi kokonaan uudenlaisen palvelukonseptin metsäbiotalouteen ja loisi uusia yrityksiä sekä palveluita markkinoille. Haasteena tässä olisi suojelukohteen markkina-arvon määrittäminen, johon pitäisi kehittää toimiva valuaatiomenetelmä ja kauppapaikka. Toinen haaste suojeluarvojen tuottamisessa ja suojeluekologisessa suunnittelussa on yleisesti Suomessa pieni tilakoko ja tilojen pirstaleisuus. Tehokas suojelu vaatisi yhtenäiset ja suuret alueet toimiakseen kunnolla ja näin ollen mukaan pitäisi useita maanomistajia, mikä voi olla haasteellista erilaisten tavoitteiden takia (Hujala ym. 2010, Kumela ym. 2013). Toisaalta rahallinen korvaus tässäkin helpottaisi asiaa. Metsäsuunnittelun näkökulmasta spatiaalisuus, reuna-alueet ja naapuruustieto tuovat aina lisähaasteen erityisesti suunnitteluohjelmistoille, kun vaaditaan enemmän optimointialgoritmeja ja laskentatehoa tietokoneilta. Suojeluarvojen tuottaminen olisi myös pitkäaikaista strategista suunnittelua ja jopa ylisukupolvista, minkä takia suunnittelu- ja laskentajaksot olisivat pidempiä kuin nykyisessä perinteisessä metsäsuunnittelussa.  Suojelu- ja luontoarvojen korostuminen tulevaisuuden metsäbiotaloudessa tulee merkittäväksi tekijäksi metsäsuunnittelussa sekä tila- ja aluetasolla ja suunnittelussa tullaankin todennäköisesti kiinnittämään rutiinikäsittelyjen vaikutuksesta esimerkiksi monimuotoisuuteen ja metsämaisemaan. Isossa kuvassa tätä muutosta tulee ohjaamaan erityisesti EU-politiikka ja kansallinen metsäpolitiikka.

Hiilensidonnan mahdollisuudet ja haasteet

Ilmastonmuutoksen torjunnassa hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen on erittäin tärkeässä asemassa, jos halutaan pitää maapallon lämpeneminen aisoissa. Metsien ja metsäbiotalouden rooli on erittäin merkittävä, koska metsät ovat suurin yksittäinen ilmakehän hiilidioksidin sitoja Suomessa. Usein kuitenkaan yrityksillä ei ole mahdollista päästä itse nollapäästöihin, esim. lentoliikenne, joten silloin yritykset osatavat päästökompensaatioita vapailta markkinoilta kattamaan omia hiilidioksidipäästöjä. Yhtenä esimerkkinä lentoyhtiö ostaa päästökompensaatioita ja metsänomistaja saa rahaa taas siitä, että pitää puut pystyssä sitomassa hiiltä ja raha kiertää välittäjätahon kautta. Toinen tapa metsänomistajalle ansaita hiilensidonnalla on hiilensidonnan lisäyksen kautta eli lannoittamalla metsiköitään tai metsittämällä esim. vanhoja peltoheittoja. Pukkala (2020) laski, että hiilensidonnan 100 €/tonni hinnalla hakkuut kannattaisi lopettaa kokonaan Pohjois-Suomessa ja pitää metsät hiilinieluina ja kerätä rahat sitä kautta. Samassa tutkimuksessa (Pukkala 2020) Etelä-Suomessa vastaava hinta oli 150 €/tonni. Tämän hetken EU:n päästökaupassa (6.5.2022) hiilen hinta on 89 €/tonni eli ollaan lähellä sitä, että Pohjois-Suomessa olisi teoriassa kannattavampaa siirtyä kokonaan hiilensidontaan.

Metsäbiotalouden ja metsäsuunnittelun murroksessa tämä tarkoittaa sitä, että metsänomistajan voi olla jo lähitulevaisuudessa kannattavampaa jättää metsä pystyyn kuin hakata se, varsinkin Pohjois-Suomessa ja turvemailla, joissa kiertoajat ovat pitkiä ja kasvu hidasta. Metsäsuunnittelussa se aiheuttaa tuotantomahdollisuuksien rajalla kulkemisen, kun vertaillaan nettotuloja hakkuista ja pystyyn jätettävää puustopääomaa. Hiilensidonnan etuja puukauppaan nähden suunnittelussa ovat tasaiset ja varmat tulot sekä rinnakkaishyödyt (co-benefits), kun pystyssä hiiltä sitova metsikkö on samalla myös monimuotoisuuden kannalta hyvä asia. Haasteena tässä on vielä, ettei EU:n tasolla ole täysin toimivia yhteisiä markkinoita, valvontaa ja yleistä sääntelyä miten homma tehdään. Tällä hetkellä Suomessakin voit myydä ja ostaa hiilensidontaa, mutta siitä ei ole valvontaa, eikä jää jälkeä mihinkään järjestelmiin, esim. metsään.fi tietokantaan, eli sitten puunostaja ei tiedä, jos ko. kuvio onkin mukana hiilensidonnassa. Toinen haaste metsäbiotalouden kannalta on kaksoislaskenta eli kuviot voivat olla jo päästökaupan kautta yrityksen korvaavuuslaskennassa, mutta samalla myös kunnan tai valtion hiilensidontalaskennassa. Ja kolmas haaste on tietenkin vuoto eli hiilensidonnan kautta tulevat tulot sijoitetaan intensiiviseen metsätalouteen ja lopullinen hyöty onkin kokonaisuutena negatiivinen.

Metsäsuunnittelun kannalta metsäammattilaisia pitäisi kouluttaa myös entistä enemmän hiilensidontaan liittyviin asioihin, jotta he osaavat neuvoa sitten metsänomistajaa, jos ja kun hän on tästä kiinnostunut. Metsänomistajat kokevatkin, että he kaipasivat enemmän neuvontaa ja ohjausta ilmastoystävällisessä metsätaloudessa (Laakkonen ym. 2018). Toinen merkittävä tekijä on, että kaupallisissa suunnitteluohjelmissa ei ole mahdollisuutta juurikaan ottaa ollenkaan tällä hetkellä hiilensidontaa yhtenä vaihtoehtona huomioon eikä ohjelmistoista myöskään selviä helpolla esim. metsikön hiilivarastojen koko tai vuotuinen sidonta. Tässä yleisessä metsäsuunnitteluohjelmistojen ja metsätietojärjestelmien kehittämisessä olisi merkittävä kehityksen metsäbiotalouden kannalta, jos haluamme mennä todellisuudessa kohti ilmastoviisasta metsäsuunnittelua. Toisaalta tässä olisi myös jollekin ohjelmistoyritykselle iskun paikka lähteä kehittämään sellaista ja saada etulyöntiasemaa markkinoilla. Yleinen ajatusmaailma tulee muuttumaan hiilensidonnan suhteen todennäköisesti lähivuosina eli kohta lannoitusinvestoinnin kannattavuus lasketaan lisääntynen hiilensidonnan kautta, eikä puukaupan lisätulojen kautta. Näin tehdään esimerkiksi jo Pohjois-Amerikassa. Eurooppalaisessa metsäbiotaloudessa kannattaisi katsoa mallia esim. Uudesta-Seelannista, jossa on jo toimivat päästökauppamekanismit ja -markkinat. Yleisesti hiilensidonnalla on paljon mahdollisuuksia ja lähteä jopa kilpailemaan puukaupan kanssa metsiköistä saatavista tuloista nettotuloja maksimoitaessa erityisesti pohjoisessa ja karuilla kasvupaikoilla, mutta metsäsuunnittelun kannalta vaatii vielä paljon kouluttamista, tutkimusta, yleisen tietoisuuden lisäämistä ja järjestelmien kehittämistä, että hiilensidonta olisi arkipäiväistä ja realistinen tavoite suunnittelussa.

Ekosysteemipalveluiden tuottaminen

Boreaalisten metsien ekosysteemi on moninainen ympäristö, jossa voidaan tuottaa monia erilaisia palveluita ja tuotteita. Usein kuitenkin kaikkea ei voida saada niin sanotusti kerralla, vaan usein joudutaan keskittymään johonkin asiaan tai tavoitteeseen enemmän kuin toiseen päätöksentekijän omien tavoitteiden mukaisesti. Tuotantomahdollisuuksien rajan avulla joudutaan esim. vertailemaan suunnitteluvaihtoehtoja nettotulojen ja monimuotoisuuden välillä. Metsäsuunnittelussa joudutaan myös pohtimaan, että keskitytäänkö koko tilalla tiettyyn asiaan vai onko tila jaettu osiin eri tavoitteiden mukaisesti, esim. nuo kuviot ovat tehometsätaloudessa ja nämä kuviot hiilivarastoina. Tämä vaikuttaa suunnitteluongelmien ratkaisemiseen, että maksimoidaanko tavoitteita koko tilatasolla vai jokaiselle yksittäiselle kuviolle erikseen välittämättä muista kuvioista. Toinen merkittävä tekijä ekosysteemipalveluiden tuottamisessa ovat käsittelyvaihtoehdot esim. jatkuvan kasvatuksen ja tasaikäisrakenteisen metsänkasvatuksen välillä. Käytetäänkö vain toista tapaa vai aina tapauskohtaisesti parasta vaihtoehtoa. Ekosysteemipalveluiden tuottamisen kannalta jatkuva kasvatus on parempi vaihtoehto (Pukkala 2016), kun metsä säilyy peitteisenä ja eri-ikäisrakenteisena, mikä olisi tärkeää huomioida myös metsäsuunnittelussa.

Metsäbiotalouden murroksessa erilaisten ekosysteemipalveluiden tuottaminen tulee korostumaan, kuten tässä esseessä aikaisemmin jo mainitut suojeluarvot ja hiilensidonta. Näiden lisäksi metsiköltä voidaan tavoitella resilienssiä metsätuhoja vastaan tai tuloja ei-puupohjaisista tuotteista, esimerkiksi pakurista, mahlasta tai marjoista, tai metsikkö tuottaa aineettomia hyötyjä. Tulevaisuuden metsäsuunnittelussa täytyy ymmärtää nykyistä paremmin rinnakkaishyödyt, kuten kuinka hiilensidonnan maksimointi korreloi positiivisesti myös lahopuun määrän kasvamisen kanssa. Tai lehtipuun maksimointi korreloi positiivisesti metsikön resilienssin kanssa. Hiilensidonta ja monimuotoisuus korreloivat taas negatiivisesti maksimoitaessa hakkuumääriä tai taloudellista kannattavuutta (Olalla ym. 2018). Näin ollen metsäasiantuntijan täytyy ymmärtää, että metsäsuunnittelussa ei tarvitse aina optimoinnissa maksimoida kaikkea kerralla esim. hiilensidontaa, lahopuuta ja monimuotoisuutta, kun ymmärrettäisiin miten nämä korreloivat keskenään. Sen lisäksi tänä päivänä esimerkiksi hoitamaton hieskoivikko nähdään usein metsäammattilaisten silmissä metsätaloudellisesti arvottomana, mutta todellisuudessa siitä saataisiin helposti arvokasta pakuria ymppäämällä melko pienellä investoinnilla, minkä seurauksena hieskoivikon arvo nousi ja siitä saataisiin korkeamman jalostusarvon tuotetta eli pakuria toisin kuin alhaisen jalostusarvon energiapuuta perinteisen metsätalouden ajatusmaailmassa. Metsäbiotaloudessa puhutaankin usein korkeammasta arvon luonnista, joten tällainen pakuri vs. energiapuu on siitä oiva esimerkki. Ekosysteemipalveluiden tuottamiseen luetaan myös aineettomien arvojen tuottaminen, kuten maiseman kauneus tai puhdas vesistö. Tänä päivänä harvemmin metsänkäsittelyvaihtoehtoja punnitaan suunnittelussa sen kannalta miltä maisema näyttäisi hakkuun jälkeen tai mitkä ovat eri hakkuutapojen vaikutukset vesistöön. Tämäkin tulee yleistymään Suomessa todennäköisesti erityisesti maiseman huomioimisen kannalta, kun halutaan säilyttää maisema peitteisenä. Tällöin suunnitteluohjelmissa täytyy olla algoritmit esim. maisemaindeksin huomioimiseen ja metsäasiantuntijan ymmärtää paremmin erilaisten käsittelyvaihtoehtojen mahdollisuudet. 

Digitalisaatio

Metsäbiotalouden digitalisaatio tulee muuttamaan merkittävästi metsäsuunnittelua, ja osittain on jo muuttanutkin. Metsävaratieto tulee tarkemmaksi vuosi vuodelta, kun kaukokartoitusteknologia, esim. erilaiset sensorit, tulevat tarkentumaan ja sen lisäksi laserkeilauksen yksikkökustannuksen tulevat alenemaan teknologian kehityksen seurauksena. Metsäsuunnittelussa tämä auttaa tekemään entistä parempia suunnitelmia tarkemman ja ajantasaisemman metsävaratiedon avulla. Myös maastotyön määrä tulee vähenemään merkittävästi, kun laserkeilauspohjainen inventointi on tiheämpää ja data päivittyy esim. muutaman vuoden välein.

Ajantasaista ja tarkkaa metsävaratietoa metsäsuunnittelun tarpeisiin voidaan kerätä esim. dronejen avulla, kun niihin laitetaan kiinni mittaussensorit. Droneja saa nykyään jo todella edullisesti, joten suuremmaksi investoinniksi jää enää mittaussensorit.  Dronejen avulla voidaan esim. koko tilan metsävaratieto kerätä nopeasti ja kustannustehokkaasti ilman relaskoopin pyörittämistä ja päästään ihmissilmän aiheuttamasta virheistä ja harhasta eroon kohti hallittavampaa ja pienempää mittaussensorin tuottamaa harhaa. Dronejen kanssa haasteena tulee suht lyhyt akkujen kesto ja sopivat lennätyssäät, ja edelleen pitää kuitenkin ajaa sinne metsänreunaan lennättämään.

Dronejen lisäksi virtuaalitodellisuus tuo mahdollisuuden vertailla metsäsuunnittelussa erilaisten käsittelyvaihtoehtojen vaikutusta maisemaan. Virtuaalitodellisuuden avulla metsikön kehitystä olisi myös helppo havainnollistaa metsänomistajalle, mikä voisi selkeyttää päätöksentekoa, kun näkisi miten erilaiset tavoitteet vaikuttavat todellisuudessa esim. 10 vuoden päähän. Digitalisaation ja tekoälyn avulla metsäsuunnittelun automatisointi olisi myös kustannustehokas vaihtoehto, kun olisi suoraan tarkka ja tuore metsävaratieto yhdistettynä tavoitteisiin, niin optimointialgoritmit tuottaisivat eri heuristiikkojen avulla esim. kolme vaihtoehtoista metsäsuunnitelma, joista päätöksentekijä sitten valitsisi mieluisimman. Luontoarvot ja monimuotoisuus yhdistettynä digitalisaatioon vaikuttaa metsäsuunnitteluun siten, että spatiaalisuus ja naapurustieto tulee nykyistä merkittävämpään rooliin, kun halutaan rakentaa esim. ekologisia käytäviä tai muodostaa suurempia yhtenäisempiä vanhan metsän alueita. Nykyisin naapurustietoa käytetään lähinnä leimikkosuunnittelussa, kun halutaan maksimoida hakkuu-hakkuu rajaa, mutta sama yhteisen rajan maksimointi tai minimointi toimii myös kaikessa muussakin, kuten jonkin eliön habitaattialueen kokoa kasvattaessa. Paikkatiedon ja spatiaalisuuden lisääminen metsäsuunnitteluun aiheuttaa vain haasteen nykyisille suunnitteluohjelmistoille, koska harvassa on sitä mahdollisuutta ollenkaan ja naapuruustiedon sekä spatiaalisuuden huomioiminen vaatii enemmän laskentatehoa sekä tallennustilaa tietokoneelta ja vie pidemmän aikaa optimoida, varsinkin suuria alueita ja erilaisia tavoitteita optimoidessa. Digitalisaation kehittyminen aiheuttaa sen, että tulevaisuudessa vaaditan todennäköisesti uudenlaisia suunnitteluohjelmia sekä metsäasiantuntijoilta nykyistä parempaa kaukokartoitus- ja paikkatieto-osaamista.

Lopuksi

Metsäsuunnittelu tulee muun metsäbiotalouden murroksessa mukana ja samat ajurit pätevät pääasiassa suunnittelunkin muutokseen. Osa tekijöistä on jo nyt käsillä ja erittäin ajankohtaisia, kuten digitalisaatio. Osa taas sellaisia, jotka vaativat vielä kehittämistä ja tutkimusta sekä ovat osittain riippuvaisia esim. EU-politiikasta, kuten hiilensidonta tai PES (Payments of Ecosystem Services). Sen lisäksi tietenkin yksityismetsänomistajien omien tavoitteiden monipuolistuminen ja tietynlaisen konservatiivisuuden poistuminen haastaa metsäsuunnittelua, jos ja kun metsänomistaja haluaisi tulevaisuudessa panostaa hiilensidontaan ja monimuotoisuuteen. Metsäsuunnittelun trendeinä tulee lähitulevaisuuden metsäbiotaloudessa olemaan monitavoitteisuuden huomioiminen tavoitteissa, nykyistä monipuolisemmat käsittelyvaihtoehdot, spatiaalisuuden huomioinen suunnittelussa, uudet ansaintamahdollisuudet puukaupan lisäksi ja paikkatiedon/kaukokartoitusdatan kehittyminen sekä hyödyntäminen. Kysymys kuuluukin, onko metsäasiantuntijoiden tämänhetkinen asiantuntemus ja yritysten erilaiset suunnittelujärjestelmät ja -ohjelmat jo ajan tasalla näiden suhteen, jotta voidaan tarjota ja tuottaa parasta mahdollista metsäsuunnittelua? Epäilen vahvasti.

Lähteet:

EMBER. The latest EU ETS carbon pricing. https://ember-climate.org/data/data-tools/carbon-price-viewer/ [Luettu 6.5.2022]

Hetemäki, L., Niinistö, S., Seppälä, R. & Uusivuori, J. 2011. Murroksen jälkeen: metsien käytön tulevaisuus Suomessa. Metsäkustannus Oy. 140 s. https://www.researchgate.net/publication/264402166_Murroksen_jalkeenMetsien_kayton_tulevaisuus_Suomessa

Hujala, T., Kurttila, M., Korhonen, K., Hänninen, H. & Pykäläinen, J. 2010. Metsänomistajien päätöksentekotilanteet: kohti uudistuvia metsäsuunnittelupalveluja ja suojelupäätösten tukea. Metlan työraportteja 177. 40 s. https://jukuri.luke.fi/handle/10024/536086

Kumela, H., Hujala, T., Pykäläinen, J., Rantala, M. & Kurttila, M. 2013. Metsänomistajille tarjottavat luontopalvelut: nykytila ja kehitysnäkymiä. Metlan työraportteja 253. 50 s. https://jukuri.luke.fi/handle/10024/536160

Kumela, H. & Hänninen, H. 2011. Metsänomistajien näkemykset metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamisesta. Metlan työraportteja 203. 76 s. http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2011/mwp203.pdf

Laakkonen, A., Zimmerer, R., Kähkönen, A., Hujala, T., Takala, T. & Tikkanen, J. 2018. Forest owners’ attitude toward pro-climate and climate-responsive forest management. Forest Policy and Economics. Volume 87. 1-10. https://doi.org/10.1016/j.forpol.2017.11.001

Olalla, D-Y., Pukkala, T., Packalen, P., Manfred, J.L. & Peltola, H. 2021. Multi-objective forestry increases the production of ecosystem services. Forestry: An International Journal of Forest Research. Volume 94. Issue 3. 386-394. https://doi.org/10.1093/forestry/cpaa041

Pukkala, T. 2006a. Muut kuin puuaineiset tuotteet metsäsuunnittelussa. Metsätieteen aikakausikirja 1/2006. 72-81. https://metsatieteenaikakauskirja.fi/pdf/article5728.pdf

Pukkala, T. 2016. Which type of forest management provides most ecosystem services? Forest Ecosystems. Volume 3. 190-205. DOI: 10.1186/s40663-016-0068-5

Pukkala, T. 2020. At what carbon price forest cutting should stop. Journal of Forestry Research. Volume 31. 713-727. DOI: 10.1007/s11676-020-01101-1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.